100 % osallistujista sai kesän aikana myyntiä!
Helsingin 4H-yhdistyksen ja Helsingin kaupungin yhteistyössä toteuttama kesäyrittäjyysohjelma 4H-Yrityskesä on tullut päätökseen. 4H-Yrityskesässä oli mukana 23 nuorta kokeilemassa yrittäjyyttä, toteuttamassa omia unelmiaan ja haastamassa itseään.
Osallistujia tuettiin yrittäjyyteen alkukoulutuksilla, henkilökohtaisella mentorilla sekä kaupungin tarjoamalla 300 € arvoisella yrityssetelillä. Alkukoulutusten käsiteltävistä asioista hyödyllisimmiksi koettiin erityisesti kirjanpito, verotus, markkinointi & myynti.
Järjestimme lisäksi monipuolisesti yrittäjyyttä ja yhteisöllisyyttä tukevia tapahtumia. Kesäyrittäjät pääsivät muun muassa myymään tuotteitaan kauppakeskus Iso Omenassa järjestetyssä pop-upissa, kuvauttamaan itsensä studiokuvauksessa, syventämään osaamistaan erilaisissa lisäkoulutuksissa ja sparrauksissa sekä tutustumaan toisiinsa keilauksen tai kiipeilyn parissa.
4H-Yrityskesän todistukset jaettiin Yritysareena 2024 -tapahtumassa Helsingin Kaapelitehtaalla Yrittäjän päivän viikolla.
4H-Yrityskesässä oli mukana monipuolisesti eri yritysideoita, mm.
- kesäkahvila, tilausleivonta & kotipizzeria
- merkkikenkien tuunaus, mittatilausompelu & erilaiset käsityöt
- veneiden huolto, pyörähuolto, ikkunanpesu & pihatyöt
Osallistujia yrittäjyyteen motivoi erityisesti mahdollisuus toteuttaa omia unelmiaan (83 % osallistujista), mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön (83 %) ja mahdollisuus työllistää itse itsensä (74 %).
Yrityskesä lukuina:
- 59 hakijaa
- 23 mukaan valittua yrittäjää
- 100 % sai yritystoimintansa käyntiin
- 100 % sai myyntiä
- 95 % aikoo jatkaa yrittäjänä nyt tai mahdollisesti myöhemmin
- 95 % suosittelisi ohjelmaa kaverilleen
- 4,14 osallistujien arvosana ohjelmalle (asteikko 1-5)
4H-Yrityskesä oli onnistunut kokonaisuus. Osallistujat antoivat kiitosta erityisesti selkeälle ohjaukselle, konkreettiselle tuelle sekä positiiviselle ilmapiirille.
- ”Sain aloitettua pitkään haluamani projektin.”
- ”Olen todella motivoitunut ja oma-aloitteinen, kun saan tehdä mitä haluan. Yrittäjyys on hieman rankempaa kuin luulin mutta silti tosi antoisaa.”
- ”Opin miten yrittäjyys toimii ja minkälaista se on. Ja opin että yrittäjyys on oma juttuni.”
- ”Ajankäytön suunnittelu on tärkeää. Hyvästä asenteesta on apua asiakashankinnassa.”
- "Helposti lähestyttävyys ja kaikenlaisiin kysymyksiin vastausten saanti ovat olleet ehdottomasti Yrityskesän parhaita puolia. Yrittäjien omat kokemukset on tuotu mukavasti esille. Heidän toiminnan pyörittämisestä on ollut hyödyllistä kuulla."
- ”Oppi paljon yrittämisestä sekä tienasi rahaa.”
- "Ohjasitte hyvin meitä ja selititte yrittämisen selkeästi ja helposti ymmärrettävästi.”
Lämmin kiitos kaikille, jotka mahdollistivat 4H-Yrityskesän toteutuksen ja olivat mukana tukemassa nuorten yrittäjyyttä.